COMBIMAX-JÄTEPAALAIN PINKKAA PAHVIT VARUSTELEKAN VARASTOLLA


Helsingin Konalassa sijaitsee armeijan ylijäämän ja ulkoilun erikoisliike Varusteleka. Varusteleka on toiminut alalla jo vuodesta 2003, kun yrityksen perustaja Valtteri Lindholm tuskastui armeijan varusteita myyviin yrityksiin ja päätti perustaa oman yrityksen. Jo alusta alkaen Varusteleka on panostanut nettikauppaan ja tehnyt näkyvää mainontaa. Yrityksen mainonta on omaperäistä – nettisivut on kirjoitettu huumorilla raa`an rehellisesti.

Varusteleka onkin kasvanut yrityksenä vuosien aikana ja viime vuonna Varustelekan liikevaihto oli jo yli 14 miljoonaa euroa. Varusteleka on Suomessa yksi suurimmista nettibrändeistä ja Euroopan suurimpia alallaan. Yritys myy tuotteita Suomen lisäksi yli 90 maahan.

Covid-19 pandemian aikana ulkona liikkuminen ja retkeily ovat lisääntyneet ja se on näkynyt Varustelekan myynnissä. Varustelekan yritysarvoihin kuuluu ympäristöystävällisyys, joka näkyy myös Varustelekan omassa tuotevalikoimassa.

Varustelekalle on tärkeää, että yhteistyökumppaneiden arvomaailmat ovat yhteneväiset Varustelekan kanssa. Europressin jätehuoltolaitteet tehdään Suomessa ja kestävä kehitys sekä kiertotalous on myös Europressille tärkeitä arvoja.

 ”Varaston sisälle saimme lisätilaa ja puristimeen mahtuu reilusti pahvia”

Varustelekalla oli pitkään käytössä Europressin Balex 30 -pystypaalain, mutta myynnin kasvaessa myös pahvin volyymi kasvoi. ”Europressiltä paalaimen vaihto uuteen CombiMax 20 m3 -puristimeen onnistui helposti”, kertoo Supply Chain Director Elina Laine. ”Varaston sisälle saimme lisätilaa ja puristimeen mahtuu reilusti pahvia”, iloitsee Elina. Nyt kun pahvikuormia tarvitsee kuljettaa harvemmin niin säästetään kuljetuskustannuksissa ja ympäristökin kiittää. Ja mikä parasta, puristinta on helppo käyttää, siinä on iso syöttöaukko ja sinne mahtuu aina lisää tavaraa.

Verkkokauppa Varustelekan varastossa käytetyt jätehuoltolaitteet


Europress CombiMax

Suosituin jätepuristinvaihtoehto moneen käyttöön.

Materiaalit: kartonki, muovit, sekajäte & energiajäte

Europress Balex-30

Suosituin paalainmalli. Paalain sopii hyvin keskisuurelle määrälle jätettä ja moniin erilaisiin jätetiloihin.

Materiaalit: pahvi, tekstiilit & kirkas muovi