TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS


Olen ollut perheyhtiö Europressin peräsimessä yli 40 vuotta ja ollut komentosillalla ottamassa vastaan monia myrskyjä, myötä- ja vastatuulia. Vuonna 2020 alkanut ja yhä jatkuva meidän kaikkien kohtaama koronapandemia on opettanut kovalla kädellä koko maapallo väestöä toimimaan eri tavoilla kuin ennen, eikä vanhaan normaaliin vielä ole hetkeen paluuta.

Hieman historian havinaa 1990-luvulta. Kuvassa vasemmalta Jarmo Solin, Matti Turunen ja Marko Aaltio.

Ennen vierailin säännöllisesti asiakkaidemme luona ja tytäryhtiöidemme toimintaa seuraamassa, mutta nyt joudun tyytymään kanssakäymiseen videopalavereiden kautta. Matkustusrajoitteiden poistuttua oloni tuntunee samalta kuin talven jäljiltä vapauteen päässeeltä varsalta.

Europress on asettanut tavoitteekseen kasvaa vuosittain 10 %, mutta vuonna 2020 liikevaihtomme laski 6 % tuloksen oltua kuitenkin positiivinen. Vahvan taseemme ansiosta olemme selvinneet pandemiasta paremmin kuin moni muu yritys ja pystyneet jatkamaan vahvaa panostustamme tuotekehitykseen, laatuun, automaatioon ja digitaalisen Smart-teknologian kehittämiseen.

Vuodelle 2021 olemme budjetoineet taas kasvua ja alkuvuosi on osaltamme lähtenyt liikkeelle myötätuulessa.

Haluan kaikkien meidän 200 europressiläisen puolesta kiittää asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme luottamuksesta ja sitoutunutta henkilökuntaamme hyvästä yhteistyöstä näinä haastavina aikoina.

Näköpiirissä horisontissa ovat varmuudella sekä aurinkoiset myötätuulet että välillä vastatuuletkin.

Hyvää kesää!

 

Matti Turunen
perustaja, CEO