BALEXEJA ENGLANTIIN!

Kenburn otti laatupaalaimet valikoimiinsa.

Matot paaliksi ja kiertoon

Neljä miestä nostelee videolla rivakasti vanhoja kokolattiamattoja paalaimeen. Kammio täyttyy ja miehet ehtivät hetken hengähtää sillä aikaa, kun paalain puristaa matot kasaan. Nyt kammiossa on taas tilaa, ja urakka jatkuu. Mattoja mahtuu paalaimeen paljon, sillä kyse on Europressin tehopakkaajasta Balex-30:stä. Videon tekijä on jätehuollon laitetoimittaja Kenburn Waste Management, joka on jälleenmyynyt Suomessa valmistettuja Balex-paalaimia Iso-Britanniassa viime syksystä lähtien. Kenburn kuuluu markkina-alueellaan alan johtaviin toimijoihin yli 30 vuoden kokemuksella. Brittein saarilla kokolattiamatot ovat yleisiä, joten materiaalille on kehittynyt omat kierrätyskanavansa. Laadukkaat paalaimet ovat kysyttyjä apuvälineitä, joilla muuten hankalasti käsiteltävät matot saadaan tiiviiksi paaliksi. Videon mallipaalista tuli noin 330 kg:n painoinen ja se siirtyi näppärästi pumppukärryllä noutoa odottamaan.

Kokolattiamattoja mahtuu Europressin Balex-30:een 330 kg.

Seikkailupuisto vaihtoi jätelaskun tuloihin

Toki Englannissa paalataan myös muovia ja pahvia, jotka ovat meillä tutumpia materiaaleja. Youkshiressä sijaitseva seikkailupuisto Stockeld Park on yksi tyytyväisistä pahvin paalaajista ja Kenburnin asiakkaista. Stockeld Park on historiallinen tila, jonka juuret yltävät 1300-luvun alkupuolelle. Yli 800 hehtaarin alue on ollut sen nykyisen omistajan Peter Grantin suvulla vuodesta 1875 lähtien. Grant perheineen asuu tilan 1763 valmistuneessa, mahtavassa päärakennuksessa ja pitää alueella koko perheen seikkailupuistoa sekä monenmoista muuta toimintaa. Grant haluaa pitää seikkailupuiston ympäristöasioista hyvää huolta. Viime vuonna puistossa kartoitettiin päästöjen vähentämiseen, jätehuoltoon ja kierrätykseen käytetyt resurssit. Kartoituksen tuloksena Stockeld Park päätti investoida Balex-10 -paalaimeen helpottaakseen pahvipakkauksien käsittelyä. – Olemme ympäristöohjelmassamme sitoutuneet jatkuvaan parantamiseen. Paalaimen hankinnalla halusimme varmistaa, ettei yhtään kierrätyskelpoista pahvia päädy kaatopaikalle, kertoo Grant.

-Myymälämme ja keittiömme tuottavat suuret määrät pahvia, jonka aiemmin heitimme kippikonttiin. Tiesimme, että investointi paalaimeen olisi askel eteenpäin, mutta emme osanneet itse arvioida, minkä kokoinen paalain olisi meille sopiva. Onneksi Kenburn Waste Management tuli hätiin. Nopean, paikan päällä tehdyn kartoituksen jälkeen Kenburnin asiantunteva myyjä suositteli Stockeld Parkille Balex-10 -paalainta. Suositustakin enemmän Grantia vakuutti laitteen 24 kuukauden takuu tavanomaisen vuoden takuun sijaan.

– Uusi paalain on tuonut ison muutoksen Stockeld Parkin toimintaan. Lisäksi saamme nyt tuloja jätteestä, josta ennen jouduimme maksamaan, hehkuttaa Grant.

Yksi paalain – kaksi materiaalia

Myös lattiatoimittaja Horne Brothers löysi Kenburnin kautta ihanteellisen ratkaisun pakkausmateriaalien lajitteluun. Heillä syntyy suuria määriä sekä pahvi- että muovijätettä, ja Balexin kahden ohjelmavaihtoehdon ansiosta niiden paalaaminen onnistuu yhdellä ja samalla laitteella. Pahvi- ja muovimateriaalit käyttäytyvät hyvin eri tavoin, joten niiden onnistunut paalaus vaatii erilaiset puristusasetukset. Balexin mode-kytkimestä on helppo valita oikea ohjelma, kun materiaali vaihtuu. Balex-30 oli Horne Brothersille myös ulkomitoiltaan juuri sopivan kokoinen: alle kaksi metriä korkeana se mahtuu siististi varastohyllyn alle.

Lattiatoimittaja Horne Brothers hankki Balex-30 -paalaimen, koska sillä voi paalata sekä pahvia että muovia omilla, optimoiduilla ohjelmillaan. Ohjelma valitaan helpoti mode-kykimestä.

Kenburn Waste Management Limited

• Europress Balex-paalainten jälleenmyyjä Iso-Britanniassa
• Yli 30 vuoden kokemus jätehuoltoalalta
• Asiakaskunta koostuu pienistä ja suurista yrityksistä sekä julkisen sektorin toimijoista

Gail Foxtcroft ja David Hall luotsaavat Kenburn Waste Managementia.

 

Monipuolinen jätehuoltolaitteiden huoltopalvelu on yksi Kenburnin osaamisaloista.