Samaa perhettä perheyrityksessä
Teksti: Pia Husu-Vierimaa
Kuvat: Ira Heinonen ja Pia Husu-Vierimaa
Voiko kesätyö olla niin makea kokemus, että siitä haluaa tulevaisuuden työpaikan itselleen? Vai onko isän ensimmäisestä työpaikasta saadut positiiviset kokemukset siirtyneet verenperintönä lapseen?
Europress on perheyhtiö, mutta tiesitkö, että Huoltojohtaja Pasi Koljosta ja Suunnitteluinsinööri Miko Koljosta yhdistää muukin kuin golf. Isä ja poika työskentelevät Europressissä, toinen vastaten huollosta ja toinen suunnitellen maailman edistyksellisimpiä jätehuoltolaitteita.
Pasi Koljonen valmistui 90-luvun lopussa Helsingin teknillisestä oppilaitoksesta koneteknikoksi ja haki valmistumisensa jälkeen ensimmäisiä työpaikkojaan. Hän sai paikan Europressin huoltoteknikkona.
Ennestään Pasille tuntematon yritys vakuutti hänet jo työhaastattelussa, jossa juttu kulki. Työhön tutustuessa hän huomasi monien europressiläisten aina mainitseman tekemisen meiningin ja hyvän porukkahengen.
Pasin ura huoltoteknikosta on kulkenut nousujohteisesti työnjohtajaksi, tuotantoinsinööriksi, valmistuspäälliköksi, huoltopäälliköksi ja tuotantopäälliköksi. Huoltojohtajana Pasi on toiminut viimeiset kuusi vuotta.
Huoltojohtajan päivät vierähtävät lähes viidenkymmenen työntekijän esihenkilötehtävissä, kokouksissa, huoltosopimuksia tehdessä ja asiakkaiden tapaamisissa. Asiakastapaamiset ovat toki koronavuosien jäljiltä vähentyneet, sillä nyt asiat hoidetaan useimmiten Teamsilla ja puhelimella.
Positiivista rehvakkuutta
Mikä on saanut Pasin pysymään lähes 30 vuotta ensimmäisessä työpaikassa? ”Matala hierarkia, osastojen mutkaton kanssakäyminen keskenään, fokus tuloksen tekemisessä ja selkeät tavoitteet joka päivälle ja kuukaudelle”, luettelee Pasi tärkeitä työviihtyvyyteen vaikuttavia asioita.
Positiivisella rehvakkuudella Pasi tarkoittaa Europressin henkeä, jolla mennään eteenpäin, otetaan oma paikka eikä jäädä murehtimaan. On palkitsevaa tehdä työtä Europressillä, jota asiakkaat arvostavat ja kiittävät hyvästä palvelusta.
Pasin kokemukset ovat rohkaisseet Mikoa. Pasi haluaa ohjata Mikoa rohkeasti tekemiseen ja toimeen tarttumiseen. Vaikka välillä kaikki ei sujuisi suunnitellusti, niin tuleen ei kannata jäädä makaamaan.
”Tapaamme harvoin, koska työskentelemme eri osastoilla emmekä asu enää samassa osoitteessa, mutta tavatessa on mukavaa saada vaihtaa ajatuksia Mikon kanssa.
Golf-kaudella ehdimme nähdä useammin ja se on mielekästä yhteistä tekemistä koko perheen kesken”, Pasi kertoo. Mikosta on sukeutunut varsin lahjakas golfaaja ja hän opettaakin nykyään Pasia golfissa, vaikka isällä on golf-vuosia taskussa jo lähes 20 vuotta, Mikolla neljä.
Mikon tie suunnitteluinsinööriksi
Miko Koljonen valmistui Hämeen ammattikorkeakoulusta Konetekniikan insinööriksi ja aloitti Europressillä kesätyöntekijänä 2022.
Lopputyönsä Miko teki Europressille suunnittelun automatisoinnista. Kun Miko on koko elämänsä seurannut isän työtä Europressillä, alkoi työskentely Europressillä kiinnostaa toden teolla. Työ ja mahtavat työkaverit tempaisivat kertaheitolla mukaansa ja muut vaihtoehdot saivat jäädä sikseen.
Suunnittelussa on huomioitava monia eri yksityiskohtia
Miko Koljonen on suunnitteluinsinööri Europressin suunnitteluosastolla, jossa työpäiviin kuuluu esimerkiksi tuotekehitystä, asiakaskohtaisia räätälöintejä jätehuoltolaitteisiin, suunnittelukokouksia ja palavereja sekä kotimaan että tytäryhtiöiden myyntihenkilöiden kanssa.
Miko kertoo oppineensa isältään työmoraalia ja ahkeruutta. Parasta Europressillä työskentelyssä on upea työporukka ja palkitsevaa oman käden jäljen konkreettinen näkeminen työssä. Suunnittelutyö on monien eri tekijöiden huomioimista.
Jätehuoltolaitteiden käyttäjän silmin kaikki koneet näyttävät samanlaisilta, mutta Mikolle tuli aluksi yllätyksenä kuinka paljon variaatioita suunnittelutyö vaatii. Myös monet pikkuseikat ja säädösten edellyttämät turvallisuusnäkökohdat vaativat paljon huomiota suunnittelutyössä.
”Mieluisaa on myös jokavuotinen Europress Golf-turnaus, jossa olen päässyt paremmin tutustumaan muihinkin kuin vain oman osaston työkavereihin sekä tapaamaan asiakkaita ja verkostoitumaan.”
Miko toivoo näkevänsä itsensä kymmenen vuoden kuluttuakin Europressillä. Isän viitoittama Europress-polku on hyvällä alulla!
Expressive 1/2025
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli





