Krisun 30 vuotta Europressin kanssa


Kristian Björklöf on työskennellyt Transport Sjömanilla vuodesta 1990 lähtien. Hän on kuljettanut 30 vuoden ajan Europressin jätepuristimet ja -paalaimet Suomeen, Pohjois-Ruotsiin ja -Norjaan. Lähiaikoina reitti laajenee myös Viroon.

Teksti Pia Husu-Vierimaa

Europressin luottokuljettaja Krisu esiteltiin 10 vuotta sitten asiakaslehdessämme. Hänellä oli silloin takanaan Europressin kanssa 20 vuotta ja kaksi miljoonaa kilometriä.

Nyt kun vuosia on tullut 10 lisää, on kilometrejä jo huikeat 3 miljoonaa. Krisu kertoo, että kymmenessä vuodessa kuljetettavien laitteiden määrä on kasvanut reilusti.

Kristian Björklöf syyskuussa 2024 Europressin tehtaan pihalla.

Kuljetusten ohella Krisu on mukana huoltoasentajien kanssa laiteasennuksissa, jotka ovat muuttuneet entistäkin tarkemmiksi ja yksityiskohtaisemmiksi. Krisu on havainnut yritysten kierrätysasteen nousseen vuosien aikana. Kun aiemmin kaupan jätetilassa oli vain yksi jätepuristin, löytyy niitä nyt kolme ja lisänä vielä paalainkin.

Kun pohjoiseen lähdetään viemään kuormaa, aikaa kuluu noin viikko ja kilometrejä 2500. Yhtäsoittoa matkaa ei tehdä, vaan lepoaikoja on noudatettava täsmällisesti.

“Yhteisiä vuosia on niin monta, että rutiinit ovat hallussa.”

Digipiirturi tuli käyttöön vuonna 2006. Se rekisteröi lepoajat tarkasti.

Jotta jaksaa monta miljoonaa kilometriä, niin mikä pitää tien päällä? Kristian kertoo, että hän on aina tykännyt niin ajamisesta kuin asennuksistakin. Vaihtelua tuo myös Keravan tehtaalla tehtävät asennukset, kuten vuonna 2023 suoritettu särmäysrobotin asennus, jossa Krisu myös oli mukana.

“Yhteisiä vuosia on niin monta, että rutiinit ovat hallussa, ja logistiikkakoordinaattori Santeri Leppäsen kanssa on mahdollista neuvotella sopivista ajoreiteistä,” Krisu kertoo. Onhan Krisu melkein kuin Europressin omaa väkeä.

Krisu matkaa pitkin pohjolaa myös Europressin väreissä, joten hän on erityisen tarkka miltä Europress näyttää hänen matkassaan. Se jos mikä on kumppanuutta!

Kymmenen vuotta sitten Liisa Hyttisen kirjoittama juttu Krisusta on luettavissa Europressin nettisivuilta: Lue artikkeli täältä, sivulta 13

Teemana Huolto

ExPressive 2024 keskittyy tällä kertaa huoltoon, talouteen ja SMARTiin. Saimme teiltä mukavia ideoita jutun aiheiksi ja pääsettekin nyt lukemaan miltä ihan tavallinen huoltoasentajan päivä Juhan matkassa näyttää. 

Edellinen artikkeli