KEHITÄMME UUTTA TULEVAISUUTEEN LUOTTAEN


Tervehdys kaikille.

Olen toiminut Europress Group Oy:n talousjohtajana elokuusta 2020 lähtien. Oli hienoa päästä mukaan perheyhtiöön, joka on kasvava ja kehittyvä ja pyrkii jatkuvasti parantamaan asiakaskokemusta sekä sisäisiä prosesseja.

Europressillä on vuosikymmenien varrella kerättyä ammattitaitoa ja osaamista yhdistettynä tahtoon ja kykyyn parantaa tekemistä, tuotteita ja palveluita.

Viimeaikoja on leimannut ulkoisen toimintaympäristön kasvanut epävarmuus mm. koronapandemian, Venäjän hyökkäyssodan, inflaation sekä voimakkaasti nousseiden korkojen takia. Tästä huolimatta olemme Europressilla toteuttaneet useita kehityshankkeita ja uskomme vahvasti tulevaisuuteen.

Vuoden 2023 aikana toteutimme suuret investoinnit Keravan tehtaan tuotanto automaatioon sekä ostimme osake-enemmistön puolalaisesta yhteistyökumppanistamme Stakomista.

Tämän lisäksi olemme jatkaneet ja kiihdyttäneet digitaalisten SMART-palveluiden kehitystä. Uskon vahvasti, että nämä sekä tulevat kehitystoimenpiteet yhdistettynä vuosikymmenien aikana kerättyyn tietopääomaan parantavat entisestään Europressin asiakkaiden asiakaskokemusta koko tuotteiden ja palveluiden elinkaaren aikana.

Europressin monipuolinen tuote- ja palveluvalikoima vastaa varmasti eri tilanteessa olevien yrityksien tarpeisiin ja Europressin asiantuntijat osaavat tarjota juuri kuhunkin kohteeseen sopivaa ratkaisua oli sitten kyseessä suurempi usean laitteen toimitusprojekti tai käytetyn koneen toimitus.

Kattava ja osaava huoltoverkosto varmistaa ennakoivalla huollolla laitteiden käytettävyyden ja matalat elinkaarikustannukset. Europressin rahoituskumppanit mahdollistavat laitteiden ostamisen myös kuukausimaksulla.

Toivotan kaikille erinomaista jatkoa vuodelle 2024.

Tomi Hiltunen
Talousjohtaja

"Europressillä on vuosikymmenien varrella kerättyä ammattitaitoa ja osaamista yhdistettynä tahtoon ja kykyyn parantaa tekemistä, tuotteita ja palveluita. “

Teemana Huolto

ExPressive 2024 keskittyy tällä kertaa huoltoon, talouteen ja SMARTiin. Saimme teiltä mukavia ideoita jutun aiheiksi ja pääsettekin nyt lukemaan miltä ihan tavallinen huoltoasentajan päivä Juhan matkassa näyttää.