Apuna asiakkaan arjessa Europress SMART
Sanapari Europress SMART on yli vuosikymmenen edustanut pioneerihenkeä kierrätyslaitteiden digitalisaatiossa. Kun aikaisemmat sovellukset asennettiin laitteisiin jo 20 vuotta sitten, puhuttiin asioista vielä eri nimillä.
Visio ja henki innovoinnissa ja teknologian hyödyntämisessä on kuitenkin alusta asti ollut sama, ja se voidaan edelleen kiteyttää kolmella A:lla – Apuna Asiakkaan Arjessa.
“Olemme ottamassa myös kunnianhimoista digiloikkaa kohti dataan pohjautuvaa ennakoivaa kunnossapitoa.”
Aika on rahaa
Taloudellisesti haastavina aikoina investointihalukkuus voi olla matalalla, mutta tilanteesta riippumatta aika on aina rahaa, ja arjessa säästetty aika laskee aina toiminnan kokonaiskustannuksia.
Asiakaskunnallamme ympäri maailmaa on käytössään yhteensä jo yli 14000 SMART- kyvykästä laitetta, joista merkittävässä osuudessa on vielä lunastamatonta SMART potentiaalia.
Weekend Safety -toiminto auttaa viikonlopun ruuhkassa
Europress SMART säästää aikaa laitteen loppukäyttäjiltä, kuljetusyrityksiltä ja Europressiltä itseltään huoltokumppanina, joten se on aina kannattava kortti käännettäväksi. Esimerkiksi ”weekend safety”-toiminnolla vältetään helposti viikonlopun kalliit kuljetukset tai jätekaaokset tinkimättä hyvistä täyttöpainoista.
Parempaa näkyvyyttä
Tulevaisuus tuo tullessaan myös uusia SMART- palveluja, joilla voidaan kirjaimellisesti puristaa lisää hyötyjä irti Europress-tuoteperheestä.
Pitkältä ajalta kerätyn laitetiedon varassa olemme rakentamassa asiakkaillemme
parempaa näkyvyyttä laitteiden elinkaaritietoihin ja olemme ottamassa myös kunnianhimoista digiloikkaa kohti dataan pohjautuvaa ennakoivaa kunnossapitoa digitaalisen kuntoraportin muodossa lähimmän vuoden aikana.
Eli olit sitten jo nykyinen asiakas tai vasta Europressiä harkitsemassa, voin lämpimästi suositella Europress SMART -tuotteita ja -palveluja, tutulla AAA-takuulla.
Expressive 1/2024
Teemana Huolto
ExPressive 2024 keskittyy tällä kertaa huoltoon, talouteen ja SMARTiin. Saimme teiltä mukavia ideoita jutun aiheiksi ja pääsettekin nyt lukemaan miltä ihan tavallinen huoltoasentajan päivä Juhan matkassa näyttää.
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli



