Toimitusjohtajan terveiset


Europress Group Oy:n perustajana olen nähnyt vuodesta 1977 aina tähän päivään asti monia muutoksia sekä toimintaympäristössämme että yhtiössämme. Alusta asti minulle on ollut selvää, että haluan kehittää yhtiöstämme oman alansa huippuyhtiön.

Nyt yli 46 vuotta myöhemmin voin todeta, että tavoite on toteutunut, vaikka välillä on ollut haastaviakin aikoja. Olemme kokeneet useita  talouden nousu- ja laskukausia ja elämme tälläkin hetkellä varsin haasteellista aikaa.

Perheyhtiömme toimitusjohtajana olen pyrkinyt rakentamaan yhtiötämme yhdessä osaavan ja sitoutuneen henkilöstömme kanssa merkittäväksi edelläkävijäksi älykkään kiertotalouden alalla. Siinä olemme onnistuneet hyvin asiakkailtamme saadun palautteen perusteella.

Kuluvan vuoden loppuun mennessä odotamme markkinoiden elpymistä asteittain, jolloin pääsemme käyttämään koko kapasiteettiamme sekä Keravan ja Puolan tehtaillamme. Kehitämme jatkuvasti kilpailukykyämme kaikissa tulosyksiköissämme ja olen vakuuttunut, että tulevaisuus on edelleen valoisa.

Matti Turunen
CEO

Teemana Huolto

ExPressive 2024 keskittyy tällä kertaa huoltoon, talouteen ja SMARTiin. Saimme teiltä mukavia ideoita jutun aiheiksi ja pääsettekin nyt lukemaan miltä ihan tavallinen huoltoasentajan päivä Juhan matkassa näyttää. 

Seuraava artikkeli